Blogi: Akkuteollisuudella on valtavat aluekehitysvaikutukset
Cursor Oy:n, EKAMI:n ja Business Finlandin edustajat tutustuivat Skellefteå:n kaupungin kehitykseen elokuussa.
Ruotsalaisyritys Northvolt on rakentanut suuren akkukennotehtaan Skellefteån kaupunkiin Pohjois-Ruotsissa. Tuotanto on jo käynnistynyt ja tehtaan suorien työpaikkojen ennakoidaan kasvavan 5000 työntekijään. Tämän mittaluokan tehdashankkeella on valtava merkitys noin 73 000 asukkaan kunnalle, joista kaupunkialueella asuu 40 000.
Kotkan-Haminan seutu oli vuonna 2018 mukana sijoittumispaikkakilpailussa, kun Northvolt etsi sopivaa paikkaa kyseiselle tuotantolaitokselle. Tämä oli varsinainen lähtölaukaus valmisteilla oleville akkuteollisuushankkeille seudullamme. Neljän vuoden takainen selvitysprosessi antoi seudun toimijoille tärkeää tietoa ja oppia suuren mittakaavan sijoittumishankkeiden läpiviennistä.
Seutumme menestyi paikkakuntien välisessä vertailussa loppusuoralle asti, mutta ruotsalaisyhtiö päätti lopulta sijoittaa toiminnan Ruotsiin, tuotannon Skellefteå:on ja tuotekehityksen Västeråsiin. Yhtiö vertaili Ruotsissa kymmeniä paikkakuntia. Suomesta Kotkan-Haminan seudun lisäksi mukana vertailussa oli myös Vaasa.
Tuotannollisten yritysten pääkriteerit sijoittumiselle liittyvät pitkälti teolliseen infrastruktuuriin, mutta suuri merkitys on myös inhimillisellä pääomalla ja paikkakunnan arvioidulla vetovoimalla. Niin Skellefteåssa kuin Kotkan-Haminan seudulta löytyy suuria maa-alueita, jotka on joko valmiiksi kaavoitettu tai kaavoitettavissa teollisuuden ja sen alihankintayritysten käyttöön. Logistiikka toimii moitteettomasti, on satama ja lentokenttä sekä hyvät maantie- ja rautatieyhteydet. Energiaa, erityisesti sähköä on oltava saatavilla riittävästi ja sähköverkon on oltava kunnossa. Samoin riittävä määrä vettä teollisuuden tarvitsemiin prosesseihin sekä luotettava jätevesien puhdistusjärjestelmä.
Perusinfra on Kotkan-Haminan seudulla hyvä alueen pitkän teollisen perinteen ansiosta. On vahvat sähköverkot, E18 moottoritie, Suomen suurin yleissatama, Suomen päälentokenttä Helsinki-Vantaa reilun tunnin ajomatkan päässä ja seudun oma Pyhtään lentokenttäkin hyvää vauhtia kehittymässä.
Skellefteån kohdalla esimerkiksi maantieyhteydet ovat heikommat ja etäisyys Tukholmaan pitkä. Kehittämistahto on kuitenkin voimakas ja näkyy myös kaupunkikuvassa. Työvoiman saatavuus on sielläkin haaste, mutta kaupunki on strategiassaan asettanut itselleen kasvutavoitteen 90 000 asukkaaseen vuoteen 2030 mennessä. Northvoltin sijoittuminen paikkakunnalle tukee tätä tavoitetta, ja yhtiö on onnistunut rekrytoimaan palkkalistoilleen väkeä, jotka edustavat yli 70 eri kansallisuutta. Tästä näkökulmasta katsottuna Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on onnistunutta, vaikka sen kääntöpuoletkin ovat ainakin Etelä-Ruotsin suuremmissa kaupungeissa nähtävissä.
Asukkaat ja kaupunkiin muuttavat ihmiset eivät ole pelkkää työvoimaa. Skellefteån kaupunkikehityksessä on panostettu niin osaamiseen kuin viihtyvyyteenkin. Kaupunkikeskusta on tiivis ja elävä. Keskeisenä maamerkkinä on 20-kerroksinen puukerrostalo, joka on todellinen monitoimikeskus, jossa toimivat saman katon alla hotelli ja siihen liittyvät ravintolat, kaupunginkirjasto, ja kaupunginteatteri, jolla on käytössään kuusi (!) erikokoista näyttämöä. Suurin niistä vertautuu parhaiten Suomen Kansallisoopperaan. Ja tämä siis 70 000 asukkaan kaupungissa. Puukerrostalohanke lähti aikanaan liikkeelle kaupungin omana hankkeena, mutta on nyttemmin myyty yksityiselle sijoittajalle, jolta kaupunki vuokraa tiloja omien toimijoidensa tarpeisiin.
Koulutustarjonnalla on luonnollisesti suuri merkitys. Ammattiopisto, ammattikorkeakoulu, yliopistot, kaikkia tarvitaan. Skellefteån kampuksella toimivat niin Uumajan kuin Luulajan yliopistojen filiaalit. Tutkimus ja tuotekehitys on myös tärkeää, vaikka Northvoltin tapauksessa se sijoittuikin pääkaupunki Tukholman vaikutuspiiriin, eikä Skellefteå:on.
Asuntotarjonnan on oltava kunnossa ja Skellefteåssa näkyykin paljon uudehkoa asuinrakennuskantaa ja uusia hankkeita on meneillään. Sujuvat paikallisliikenteen yhteydet ovat tärkeitä ja niiden käyttövoiman tulee olla uusiutuvaa energiaa. Tässäkin meillä kuljetaan oikeaan suuntaan, sillä vihreä kaupunkiliikenne sähköbusseineen tekee tuloaan Kotkan-Haminan seudullekin.
Yksi hyvin merkityksellinen seikka Nortvoltin sijoittumisessa oli lupaprosessien sujuvuus ja nopeus. Tehdasalueen kaavoitus vietiin läpi kuudessa kuukaudessa ja hanke saavutti hyvällä etukäteisinformaatiolla ja avoimella tiedotuksella kaupunkilaisten luottamuksen. Myös ympäristöluvan yhtiö sai yhdeksässä kuukaudessa. Ja mikä myös tärkeää: Kukaan ei valittanut kaavasta eikä ympäristöluvasta.
Laaja sitoutuminen hankkeen onnistumiseen näkyi läpi kaikissa tapaamisissa. Eräs isännistä totesikin osuvasti: ”this is not a project, it is a change of society”.
Yhteenvetona ja oppina Kotkan-Haminan seudulle: Oikealla tiellä ollaan, mutta kehitettävääkin löytyy vielä runsaasti.
Toni Vanhala
Senior Advisor, Invest in, Cursor Oy